KEVIN KLUSZEWSKI

AKA

DADDY BÅLTSI

 
Perustaja

Moro kaikki!

 

Meitsiä kutsutaan Daddybåltsiks, vissiin kahdesta syystä. Firman perustajana Båltsit on kuin mun oma lapsi ja toiseksi oon niin saakutin vanha verrattuna tiimin keski-ikään. Salaa kuitenkin tiedän, että nimi tulee siitä, että hyvin ruokittu mahani on luonut mulle täydellisen ”Dad bodyn” jota kaikki ihailevat. Aikaisempina vuosina tehtäviini kuului yrittäjän arki eli kaikki mahdollinen yritystoimintaan liittyvä säheltäminen.

 

Vuodesta 2019 suurin osa näistä tehtävistä on siirtynyt meidän Tempparibåltsin harteille, joten tällä hetkellä olen vissiin työtön…

 

Ei vaan nykyään vastaan kaikista SPAM meileistä, joita kutsumme markkinoinniksi sekä nettisivujen sisällöstä sekä muusta markkinoinnista. Tosin visuaalisen osuuden jätän Mama Båltsille, muuten tää lafka pysyisi 2000-luvun alun trendeissä. Pitkien kuplafutispäivien päätteeksi mut löytää yleensä paikallisesta buffasta tankkaamassa päivän aikana menetettyjä kaloreita. Suosikkeina toimivat sushibuffat ja Ikean hodarit (4 hodaria ja yks juoma kiitos!).

 

Varsinaista kotiosoitetta ei meitsiltä löydy Suomen mantereelta, sillä Airbnb:n maailma on vienyt mukanaan. Mama Båltsin kanssa kun lähdemme matkoille, niin pyrimme olemaan vähintään 1kk ulkomailla, jotta elämisestä tulisi todella paljon halvempaa Suomeen verrattuna. EU-Roamingi on mahdollistanut tähän asti vaivattoman matkustamisen/elämisen Euroopassa asiakkaiden tietämättä, että vastailen puhelimeen Espanjan säbäreenien keskeltä. Lyhyet jaksot Suomessa tulee vietettyä Pohjois-Espoon metsissä kun taas pidemmät jaksot siellä mistä löytyy kalustettu vuokrakämppä.

Lempparimusa

90-luvun klassikot + kaikki mainstream hyvismusat. Gangstakiroilut eivät uppo millään.

 

Nukkumaanmenorutiini

1 niskanaksahdus, 2 alaselännaksahdusta, yksi polvinaksahdus, useampi nilkkanaksahdus ja nukahtamiseen asti kestävä oikeaan ranteen naksahdusliike #27vee #elämänikunnossa

säbäura

Loistava tulevaisuus takana

Yritysmyynti

myynti@baltsit.com

044 780 8959

PL 880
20101 Turku

Varaukset

kuplafutis@baltsit.com

044 780 4312

Piispanmäentie 8

02240 Espoo

  • Grey Facebook Icon
  • Grey Instagram Icon
  • Grey YouTube Icon

Y-tunnus: 2584348-5

© 2014-2019 BALTSIT.COM