Kuplafutis.

Kuplafutis on laji, jossa perusidea on sama kuin perinteisessä jalkapallossa, tee enemmän maaleja kun vastustaja, niin voitat ottelun. Tosin kuplafutiksessa maalinteko jää usein toissijaiseksi asiaksi, sillä ilmalla täytetyt kuplapallot, jotka pelaajat pukevat päällensä mahdollistavat mojovien taklauksien antamista ja saamista. Kuplapallot suojaavat pelaajien kroppaa lantiosta ylöspäin, jonka ansiosta kaatumista ei pelätä vaan niille nauretaan. Kuperkeikatkin onnistuvat kuplapalloissa ja varsinkin lasten ja nuorten tapahtumissa kuperkeikkojen tekeminen nousee yleensä suosioon.

Lajin syntyminen.

Kuplafutis keksittiin Norjassa vuonna 2011, itse kuplapallon kehitti Funballz niminen tanskalainen yritys vuonna 2010. Laji on noussut suosioon sosiaalisen median kautta. Norjalaiset Johan Golden ja Henrik Elvestad esittelivät kuplafutiksen urheiluun keskittyvässä talk show:ssa ”Golden Goal”, jota esitetään norjan TV2 kanavalla. Moni on laittanut kyseisen kuplafutispätkän YouTubeen ja loppu onkin historiaa. Video levisi ympäri maailman ja yhdellä käyttäjällä on yli 6 miljoonaa katselukertaa. Siihen kun lisätään kaikki muut käyttäjät, jotka ovat lisänneet saman videon, niin liikutaan jo ihan kivoissa katselumäärissä. Sitä kautta mekin saimme inspiraatiomme kuplafutikseen. Kyseisen videopätkän voi katsoa tästä.

Laji tänä päivänä.

Laji on edelleen erittäin nuori, ja se näkyy kaikin osapuolin. Parhaiten lajin nuoruuden tunnistaa sen monesta nimestä. Säännöt muokkautuvat ajan myötä, kuplapallot kehittyvät, ja ihmisten tietämys kasvaa mutta ei voi puhua ”massoista”, jotka olisivat kokeilleet kuplafutista. Joka kerta kun järjestämme jossain kuplafutispelejä, niin löytyy uusia ohikulkijoita, jotka eivät ole koskaan nähneet vastaavaa aikaisemmin tai korkeintaan videolla, mutta samalla löytyy jokaisella kerralla joku, joka on nähnyt tämän ennen tai tietää lajin nimen. Tämä on selvä merkki siitä, että laji kasvaa mutta vielä tänä päivänä puhutaan marginaalilajista. Sama se on kaikkialla muualla maailmassa. Laji kasvaa mutta ainakaan vielä ei löydy mistään sellaista maata, jossa voisi sanoa, että enemmistö on kokeillut kuplafutista. Tosin jenkeissä kuplafutis sai paljon näkyvyyttä lajina sen oltuaan mukana ”Shark Tank” (Leijonan Luola USA) – ohjelmassa.

Suomessa.

Tarkkaa tietoa siitä, milloin ensimmäiset kuplapallot rantautuivat Suomeen, meillä ei ole, mutta etsintöjemme perusteella kyseessä oli vuosi 2013. Me aloitimme toiminnan joulukuussa 2014, jolloin kuplafutis oli aivan tuntematon laji, jossa vain muutama toimija tarjosi kuplafutispalveluita mutta asiakkaat eivät tienneet koko lajin olemassaolosta. Tällä hetkellä kuplafutiksesta on tullut hyvin suosittu aktiviteetti polttareihin ja synttäreihin. Nykyään järjestetään myös monia kuplafutisturnauksia ja kuplafutiksella on myös oma Kuplaliiga, jonka me Båltseissa loimme ja kehitämme Suomessa. Kevin Kluszewski ja Henrik Gustafsson yrityksestämme ovat Suomen edustajia kansainvälisessä kuplafutisliitossa.

 

Kulpafutis on vielä niin nuori laji, että sillä on monta eri nimeä. Olette ehkä törmänneet sellaisiin käsitteisiin kun kuplajalkapallo, zorb-pallo, kontaktifutis, superfutis, törmäyspallo tai jokin muu samaa asiaa tarkoittava nimike. Me suosimme nimeä kuplafutis, sillä se vaan on meidän mielestä se helpoin käsite ja Instagram puhuu myös sen puolesta, sillä eniten kuplafutis aiheisia kuvia löytyy hashtagillä kuplafutis.

Alkuperäin Bumperz – kuplapallo.

Laatu on meille lähellä sydäntä. Sen takia luotamme vain ja ainoastaan alkuperäisiin Bumperz – kuplapalloihin. Alkuperäiset Bumperz – kuplapallot valmistetaan Tanskassa ja raakamateriaalit valmistukseen tulevat Norjasta, Saksasta ja Hollannista. Bumperz – kuplapallot on suunniteltu kestämään päivittäistä käyttöä ja niitä kehitetään jatkuvasti. Tämä on hyvin tärkeää meille, sillä parhaimmillaan kuplapallomme voivat olla 10 – 12 tuntia non-stop käytössä.

Se mikä meidän mielestä tekee Bumperz – kuplapalloista niin erinomaisia on niiden keveys, 9,5kg, joka on markkinoiden huippua. Lisäksi ne on suunnitellultaan ja käyttömukavuudeltaan alan eliittiä. Kirkas ”läpinäkyvä” väri on myös yksi meidän suosikkijutuista Bumperz – kuplapalloissa.

Kuplapalloillamme voi pelata niin sisällä kun ulkona, sekä kesällä että talvella. Asiakkaamme, jotka ovat kokeilleet muitakin kuplapalloja, ovat sitä mieltä että Bumperz–kuplapallomme antavat parhaan elämyksen lajista.

KUPLAFUTIS

MIKÄ IHMEEN KUPLAFUTIS?

Yritysmyynti

myynti@baltsit.com

044 780 8959

PL 880
20101 Turku

Varaukset

kuplafutis@baltsit.com

044 780 4312

Piispanmäentie 8

02240 Espoo

  • Grey Facebook Icon
  • Grey Instagram Icon
  • Grey YouTube Icon

Y-tunnus: 2584348-5

© 2014-2019 BALTSIT.COM